Sprint

Heinolan UA järjestää jälleen monen vuoden tauon jälkeen sprinttikisan. Kilpailupaikaksi on löytynyt Heinolan Lusista noin neljän kilometrin vaihteleva tie. Reitin eteen on tehty kovasti töitä, olemme mm. peruskunnostaneet noin puolen kilometrin osuuden tiestä perusteellisesti. Toivottavasti tiehen ja kisaan suorittamamme talkootyö tuottaa hedelmää ja niin kilpailijat kuin katsojatkin saapuvat runsaslukuisesti paikalle.

11.3.2010

Kilpailuun ilmoittautui ilahduttavan runsaasti kuljettajia. Toivottavasti sääennusteet pitävät paikkansa ja kisapäivää edeltävänä yönä on kirpeä pakkanen, jolloin reitti pysyy kovana.

Kilpailuohje löytyy allaolevan linkin kautta KITIstä. Ohjeen liitteenä on myös kartta, jonka avulla ja kilpailuopasteita seuraten pitäisi kisa-alue löytyä. Yleisöä pyydetään saapumaan hyvissä ajoin paikalle, jotta ehditte löytää oman katselupaikkanne. Liikkuminen maastossa on lumiolosuhteiden johdosta luonnollisesti hankalaa ja kilpailun aikana ei reitillä saa liikkua.

 

SÄÄNNÖT JA ILMOITTAUTUMINEN